torstai 24. marraskuuta 2011

Lempipaikkani opiskella?

Syksyn ja alkutalven tiiviiden opiskelujen keskellä päädyin miettimään, mikä on oma lempipaikkani opiskella. Kun asiaa oikein pohdin, huomasin, että opiskeltuahan tulee viikkojen mittaan mitä erilaisimmissa paikoissa. Vaikea näistä nyt sitten on valita sitä ainoaa oikeaa lempparipaikkaa, kaikista kun löytyy niin plussia kuin miinuksiakin!


Koululuokka tai luentosali 

+ Läsnä muitakin opiskelijoita ja opettaja, ei tarvitse puurtaa yksin.
+ Jos jokin jää epäselväksi, voi kysäistä opettajalta tai kavereilta.
- Usein opettaja vain luennoi, eivätkä opiskelijat pääse ääneen tai vaihtamaan näkökulmiaan. 

Kirjasto

Yleensä rauhallista, joten keskittyminen on helpompaa.
Kirjastoon voi piipahtaa melkein milloin vain pitkin päivää, ja saatavilla on lähdeaineistoa niin kirjojen kuin internetinkin muodossa.
- Yhteistyöstä ja keskustelusta pitävälle kirjastossa pänttääminen on yksinäistä touhua.
- Pitemmän päälle hiljaisuus alkaa unettaa, ellei käy säännöllisesti happihyppelyllä tai syö eväitä.


Sampolan kirjastosta Tampereelta löytyy näin jännä lukusoppi.


Oman työpöydän ääressä

Työpöydältä löytyy kaikki tarvittava.
+ Kaikki opiskeluun tarvittava yleensä käden ulottuvilla.
+ Kotona opiskellessa voi taukoja pitää aina kun siltä tuntuu.
- Käden ulottuvilla myös muut houkutukset, kuten Facebook tai oma sänky...


Kahvila 

+ Vaihtoehtoja löytyy moneen makuun, ja välipalaa on aina saatavilla.

Kahvilassa pitempään istuskelu ei ole ilmaista, ja muut asiakkaat tai musiikki saattavat häiritä keskittymistä.

Kahvilassa huomio saatta vaivihkaa siirtyä matikanlaskuista berliininmunkkiin...

Nojatuolin haittapuolena unettavuus...
Nojatuoli kotona 

+ Mukava, pehmeä, rauhallinen paikka.
+ Samalla voi hörppiä teetä tai syödä suklaata.
- Facebook ja muut houkutukset ikävästi koko ajan saatavilla.
Jos samassa taloudessa asustaa muita, ei keskittymisrauha ole välttämättä taattu.


Bussi

+ Koulu- tai harrastusmatkat voi käyttää hyödyksi lukemalla.
- Bussissa keskittyminen voi olla hankalaa, kun auto pomppii ja kanssamatkustajien jutut ovat kiinnostavampia kuin koulukirjat.

Kaikilla paikoilla näyttää olevan niin hyviä kuin huonojakin puolia. Missä sinä mieluiten pänttäät kirjoja tai kirjoitat koulujuttuja?



perjantai 18. marraskuuta 2011

Keskeyttäminen – uusi alku?

Opintojen keskeyttäminen on yllättävän yleistä kaikilla koulutusasteilla ammattikouluista yliopistoon. Yleinen odotus kuitenkin on, että peruskoulusta jatkettaisiin suoraan koulutusputkeen, josta valmistumisen jälkeen mentäisiin suoraan oman alan töihin. Keskeyttämistä harkitsevaa tai jo keskeyttänyttä voikin lohduttaa jo tieto siitä, ettei ole tilanteessaan yksin, varsinkin jos lähipiirissä ei ole muita koulutuksen keskeyttäneitä.

Oman tulevan ammatin päättäminen voi tuntua yhdeksäsluokkalaisesta liian isolta ja vaikealta päätökseltä, niin kuin se voi tuntua vielä lukion päättäneestäkin. Lisäksi suosituimpien alojen koulutuspaikoista on kova kilpailu, ja joskus oman unelman toteutumista on tavoiteltava kiertotietä. Ajan kuluessa mieli voi myös muuttua ja kiinnostavin ala voikin olla jotain ihan muuta kuin se, joka ensimmäisenä yhteishakulomaketta täyttäessä tuli mieleen. Onneksi kerran tehty valinta ei pakota jatkamaan samalla alalla loppuelämän ajan, vaan ammattia voi vaihtaa vaikka vielä aikuisenakin.

Katja Komonen on tutkinut ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten koulutuspolkuja. Hänen mukaansa koulutuksen keskeyttämisessä on usein kyse uuden koulutuksen aloittamisesta saman tien tai lyhyen tauon jälkeen. Sitä voidaan pitää korjausliikkeenä kohti onnistuneempaa ammatinvalintaa. Myös pidempään koulutuksen ulkopuolella olleet voivat löytää itselleen sopivan alan ja koulutusmuodon ja aloittaa opiskelun uudelleen – koskaan ei ole liian myöhäistä.

Koulutuksen keskeyttäminen ei siis tarkoita lopullista epäonnistumista, vaan parhaassa tapauksessa uutta alkua. Epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä voi oppia, ja keskeytetystäkin koulutuksesta jää evääksi ainakin tieto siitä, minkälainen ala ja opiskelu itselle sopii – tai mikä ei ainakaan sovi. Sekin on arvokas tieto omaa paikkaa etsivälle. Keskeyttämistä kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan ja miettiä valmiiksi seuraavaa askelta. Suunnitelma B olisi hyvä olla ainakin hahmottumassa, ja voi myös miettiä suorittaisiko kesken olevan tutkinnon sittenkin loppuun, jos uusi suunta ei ole vielä selvillä. Myös ”väärän” alan tutkinnosta voi olla yllättävän paljon hyötyä koulutuspaikan tai työn haussa.

Jos keskeyttämisajatukset tai uuden suunnan hakeminen tuottavat päänvaivaa, apua voi saada esimerkiksi oman koulun opinto-ohjaajalta, AKU-toiminnasta, Verkostotyöpajalta, Kestävät koulutus- ja uravalinnat –projektilta tai Silta-Valmenukselta. Myös Varustamon vertaisohjaajien kanssa voi pohtia omaa tilannetta ja tulevaisuutta. 
Sini, Varustamo

perjantai 11. marraskuuta 2011

Vinkkipankki: Oppimistyylit

Itselle sopivan opiskelutekniikan oppiminen ja oman oppimistyylin tunteminen saattavat vaikuttaa paljonkin siihen,  kuinka helposti opiskeltavat asiat todella jäävät mieleen ja miten hyvin koulussa viihtyy. Kannattaakin varata hetki aikaa sille, että arvioi itselleen sopivaa oppimistekniikkaa. 

Oppimistyylit ovat yksilöllisiä ja persoonallisia tapoja, joilla kukin meistä  omaksuu uutta tietoa, oppii erilaisia taitoja tai palauttaa mieleensä opiskeltuja asioita. Usein oppimistyylit jaotellaan kolmeen erilaiseen ryhmään sen mukaan, mitä aistia suosii oppimisessaan. Joku oppii parhaiten kuuntelemalla oppitunteja tai keskustelemalla pienryhmissä, toinen taas suosii itsekseen lukemista ja kuvien, taulukoiden ja kuvaajien katselua, kolmas taas oppii parhaiten itse tekemällä, kokeilemalla ja liikkumalla. Jos ei ole aivan varma siitä, mitä aistia käyttäen itse oppii parhaiten, eli onko kenties auditiivinen (kuuloaisti), visuaalinen (näköaisti) vai kinesteettinen (koko vartalon liikkeet) oppija, voi asiasta ottaa selvää erilaisilla testeillä.

Netistä löytyy paljon erilaisia aiheeseen liittyviä testejä, esimerkiksi tästä klikkaamalla pääsee yhteen.

On mahdollista, että testien tai arviointien avulla ei löydy yhtä ja ainoaa itselleen sopivaa oppimistyyliä. Omaa personaallista oppimistyyliä voi lähteä kehittämään myös sitä kautta, että miettii vaikkapa sitä, millainen oli viimeisin myönteinen ja onnistunut oppimiskokemukseni. Miten olin valmistautunut oppimiseen, ja mitä lopulta todella opin? Missä ja kenen kanssa opin? Millainen ympäristö oli, käytinkö kenties jotain apuvälineitä? Aiempien onnistumisten ja oppimiseen liittyvien positiivisten kokemusten muistelu voivat auttaa kehittämään omaa ja parhaiten itselleen sopivaa oppimistyyliä. Kun tuntee itsensä oppijana, on omien vahvuuksien hyödyntäminen helpompaa!

Lisää tietoa oppimistyyleistä ja myös testejä löytyy muun muassa täältä.

Varustamo

torstai 3. marraskuuta 2011

Varustamo Coulutuscocktailissa 28.10.2011

Olimme viime viikolla kahden ihmisen voimin Coulutuscocktail-tilaisuudessa, jossa Pirkanmaan toisen asteen koulutus ja nuorten tukipalvelut esittäytyivät. Sain paljon tietoa eri kouluista ja ohjauspalveluista ja tapasin nuorista ja ohjauksesta kiinnostuneita ihmisiä. Päivystin myös Varustamon esittelypöydän takana kertomassa meidän toiminnastamme. Oli kiva huomata, että ihmiset olivat kiinnostuneita siitä mitä me Varustamolla teemme. Aamun ja iltapäivän aikana kuultiin myös esityksiä ja tietoiskuja yhteishakuun liittyen. Päivän saaliina oli painava kassillinen esitteitä ja oppaita kaikkien Varustamon vertaisohjaajien tutustuttaviksi ja käytettäviksi sekä toivottavasti myös uusia yhteistyötahoja.

Minulle uusia asioita olivat esimerkiksi 2+1 malli eli mahdollisuus suorittaa ammattikoulun viimeinen vuosi oppisopimuksella, yhdistelmätutkinnot eli esimerkiksi kokin ja leipuri-kondiittorin tutkintojen suorittaminen samassa koulutuksessa, lukio-opintojen yhdistämismahdollisuus lähes kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin sekä englanninkieliset merkonomiopinnot. Lukiopuolella uutta oli ainakin Sampolan vanhoihin tiloihin tuleva luovien alojen lukio sekä Hervannassa syksyllä aloittava Teknillinen lukio.

Paljon on siis vaihtoehtoja peruskoulusta toiselle asteelle siirtyville. Jos kaipaat tukea ja juttuseuraa aiheeseen liittyen, Varustamon vertaisohjaajat eli veturit ovat facebookissa sinua varten! 
Sini, Varustamo