perjantai 28. kesäkuuta 2013

Simppelisti vertaisohjauksesta

Osallistuin Varustamon vertaisohjaajakoulukseen 2012 syksyllä ja osallistuin siihen, koska olin tykästynyt Varustamon Facebookin openchattiin ja siellä oleviin ihmisiin. Ajattelin koulutuksessa ollessani, että sosiaalisen median tuntemisesta voi olla tulevaisuudessa hyötyä sillä se on hyvin julkisuuteen nouseva juttu ja se on käymässä hyvin yleiseksi kaikkialla. Olen oppinut Varustamolla koulutuksessa ja työskennellessäni lisää Facebookista, Twitteristä, Blogspotista ja olen tutustunut ja oppinut asioita Wordpressistä ja Gravatareista.

Eino ruokailemassa Varustamon päätösseminaarissa.
Olen oppinut Varustamolla somepalveluista hyvin paljon ja olen pitänyt työskentelystä Varustamon piireissä, sillä ihmiset ovat olleet mukavia, olen tutustunut täällä hyvin paljon uusiin ihmisiin ja ohjaaminen on ollut mielestäni mukavaa. Aluksi olin hieman pihalla asioita (olen ehkä vieläkin vähän) mutta hommat oppi nopeasti ja nyt ne sujuu melko sujuvasti. Omiin työalueisiin kuuluu Facebook ja Twitter, joissa olen joko päivittämässä jompaa kumpaa seinää tai sitten olen Facebookin chateissä (joka valitettavasti jäi kesää lähentyen vähälle harrastuksen takia).

Eino Rautiainen, Varustamo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti